2009-10-02

Lokakuu

Mennyt taas hetki, kun olen kirjoitellut. Koeviikon takia tosin ei ole paljon ihmeellistä tapahtunutkaan.
Keskiviikkona oli taas tuska ohitse, ja juhlistin menemällä katsomaan Tyttö joka leikki tulella, joka siis oli jatko-osa kirjalle/elokuvalle Miehet jotka vihaavat naisia ja myös tehty kirjan pohjalta. Stieg Larsson, anyone? No elokuva oli oikeastaan kaukana toiveista, mutta sitä mitä odotin. Kahden näkökulman tarina olikin yksipuolinen ja siten aika tylsä versio, johon toki lisättiin vielä pornoa. Ko. kirjaa lukiessa ärsytti jo seikka. Olkoonkin naisten välistä, mutta silti. Pelasin pitkästä aikaa In the Groove 2:ta myös ihan extempore ja oli hauskaa. No mutta ei, ihan hyvä fiilis leffasta jäi sinänsä, koska Noomi Rapace on edelleen hyvännäköinen, sarkastinen huumori välittyi ja putosin aika pahasti Lisbethin WOW-rekisterinumerolle. Nyt siis vaan odotellaan Pilvilinnoja.
Leffan jälkeen hain vihdoin kamerani takaisin ja sain Sex and the City season 1-6-kenkälaatikon lainaan. Arvatkaa mitä teen pari viikkoa?
Mitään ihmeempiä ei ole sitten tapahtunut. Hermojen korjailu viikonloppu Naantalissa ja sain vähän ostoksiani kotiin. (Ja katsoin leffat Arn ja Herttuatar - ensimmäinen oli ok, tykästyin, miten edes ruotsalaiset tajuaa opettaa näyttelijöille kieliä, eikä alkuasukkaita myöten kaikki puhu selkeää englantia, kuten amerikkalaisissa samankaltaisissa. Herttuatar oli suhteellisen tylsä, mutta siinä oli siistit puvut!)







Eli siis, krääsää. Uusi hieno kännykkäkoru ja jopa ranteeseen Transcoren rannekoru. Kumia ja hopeaa. Vähän auki, mikä korun tarina on - joku arvaus on, että Sadien Mizuki on sen suunnittellut, mutta varmaksi en tiedä. Kuitenkin jokaisella Sadien jäsenellä on tuollaisia myös ja ei ihme. Söpö ja kiva. ♥
Tänään on MUCC ja vähän harmittaa, ettei ole seuraa saati oikeasti rahaa.

0 kommenttia: